Love Is Punk Recordsin tuorein kiinnitys Aspesti julkaisee 6.6. debyyttisinglensä Classified musiikkivideon kera
Espoolainen grungerock-trio Aspesti iskee debyyttisinglensä myötä suoraan tajuntaan. 16-vuotiaat Tapiolan musiikkilukion kasvatit Nooa, Rasmus ja Kalle tuovat nuoruuden vimman ja vapauden tähän päivään tinkimättömällä otteella.
“Musan tekeminen studiossa ja muutenkin kaikki levysopparin myötä tulleet asiat ovat olleet uutta ja hauskaa. En olisi ikinä uskonut, että päästäisiin tähän bändin kanssa”, yhtyeen rumpali Rasmus kertoo.
Bändi soittaa debyytillään kuin pitkän linjan ammattilaiset – Classified-kappaleen pohjat on äänitetty livenä, ja se kuuluu soundissa: aitoa rosoa ja energiaa. Julkaisun myötä ilmestyy myös näyttävä musiikkivideo, joka on kuvattu koulun liikuntasalissa Nirvana-tyyliin. Ainoastaan siivooja puuttuu
“Musavideon tekeminen oli mukavaa. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen ja siitä tuli paljon parempi mitä odotin”, laulaja-kitaristi Nooa kertoo.
“On ollut hienoa vihdoin kuulla ja nähdä valmiina meidän omia tuotoksia”, jatkaa basisti Kalle.
Aspesti kiinnitettiin Love Is Punk Recordsin kasvavaan talliin keväällä 2025 ja aloittaa keikkailun Stupido Bookingin listoilla.
Aspesti - Classified 3´17"
FI-L1P-25-00009
Säv. Aspesti, san. Nooa, sov. Aspesti
Nooa: laulu & kitara
Rasmus: rummut
Kalle: basso
Äänitys, miksaus & masterointi: Love Is Punk Studio
Musiikkivideo, kuvaus & editointi: Jansku / Love Is Punk
P & C Love Is Punk 2025